perjantai, 1. marraskuu 2013

Taas sitä mennään (jos ei löydetä jarruja)

Vähän pelottaa, mihin olen taas menossa. Nyt oli pitkän aikaa kaikkia asiat niin hyvin ja elin aivan normaalia elämää, ja nyt taas tuntuu, että mieli lähtee väärille poluille ja vaikka sitä yrittäisi pysäyttää, niin siitä ei vain saa kiinni kun se valuu niin nopeasti ja itse olen niin hidas ja ajatus tahmeaa.

Olen viime aikoina antanut taas vähän liikaa narua rakastumiselle ja melkein vain alkanut menemään mukana. Olen ollut todella paljon yhteyksissä Eksään, ja oikeastaan sen vuoksi olen pystynytkin pysyttelemään järjissäni. Ajoittain olen jopa miettinyt tulevaisuutta ja että ehkä sillä voi olla muutakin tarjottavaa kuin jossain miljoonien tuskaisten kilometrien takana vihdoin häämöttävä kuolema. Kuitenkin, jostain syystä kun olen enemmän hänen kanssaan, en pysty säilyttämään kovaa kuorta ja ottamaan vastaan iskuja. Silloin muutun jotenkin suojattomaksi ja jos en saa suojaa Eksästä, kaikki iskut osuvat suoraan minuun ja lujaa!

Jo eilen jotenkin tuntui, että kaikki ei nyt ole niin hyvin kuin miltä vaikuttaa, eli olin jotenkin negatiivisella asenteella jo heti aamusta, mikä on aika pelottavaa, melkein kuin tarkoituksella hakisi ongelmia. Sitten oikeusaputoimistosta tuli tieto, että oikeudessa on tehty varsin sikamainen päätös elatustukea koskien, enkä ehkä saakaan sitä, ainakaan taas moneenmoneen kuukauteen. Eihän se varsinaisesti elämää muuta, koska en ole sitä tähän saakkakaan saanut, mutta kyllä sen voimalla on paremmin jaksanut kun on voinut ajatella, että muutos on pian tulossa. Lapset tarvitsisivat uusia housuja, kun niitä ei oikein kirppareilta löydä, ilmeisesti muillakin kuluvat puhki ennen kuin sinne asti ehtivät. Itselläni on haaveissa kuntosalikortti, tosin luulen, etten kuitenkaan lopulta ole valmis siihen törsäämään vaikka rahatkin olisi, vaan käytän ne mieluummin taas johonkin "järkevään", mutta kun tavoitteena on jotain luksusta, niin jotenkin sitä paremmin jaksaa sitten sinnitellä...

Eilen olin taas Eksän luona ja annoin itseni lähteä taas syvempään rakastumiseen, vaikka tiesin, ettei siitä mitään hyvää seuraa kuitenkaan. Se kuitenkin auttoi huonoon fiilikseen ja sain taas edes hetken olla onnellinen. Tänään oli kuitenkin taas "paluu todellisuuteen" -päivä ja ymmärsin taas, etten todellakaan ole sellainen nainen, jolla olisi mitään mahdollisuuksia tehdä mitään vaikutusta Eksään. Ne naiset käyvät trendikkäästi shoppailemassa, voivat tuosta vain ostaa sadoilla euroilla vaatteita, eivätkä he mieti että pitää maksaa lasten harrastuksia tai ostaa ruokaa, jos rahat loppuvat niin he vain lainaavat muilta eivätkä ala murehtimaan. Heillä on rakennekynnet ja ripsenpidennykset, he käyvät viikonloppuisin baareissa, eivät todellakaan juoksemassa pallon perässä hikisenä ja punaisena. Eivätkä he iltaisin istu ja kudo sukkia katsoen jotain A-studiota, heidän koko elämänsä on jotenkin aivan täysin erilaista.

Tunnen vain itseni taas niin tyhmäksi, miksi oi miksi en voi oppia virheistäni vaan toistan niitä uudestaan ja uudestaan? Miksi en ikinä onnistu päästämään irti ihmisestä, joka on täysin eri tasolla, joka ei ikinä milloinkaan voisi kiinnostua minusta? Mielessäni vain pyörii ikään kuin filminä kaikki se, mitä viimeksi tapahtui, kaikki ne kerrat kun tulin torjutuksi, ne sanat "Ei se susta johdu" ja sitten se hetki kun sain tietää, että koko tuon ajan hän oli kuitenkin harrastanut seksiä muiden kanssa, eli taisi kuitenkin johtua nimenomaan minusta. Miksi me rumat naiset vain emme voisi, samalla kun synnymme rumiksi, syntyä myös sellaisiksi, joita ei seksi edes kiinnosta? Miksi mekin haluamme vaikka emme voi saada? Ja miksi minusta aina tuntuu niin hyvältä Eksän seurassa, mutta kun hän lähtee, hän jättää minut niin heikoksi etten selviydy yksin? Ja miksen malta olla niin kauaa pois hänen seurastaan, että ehtisin kunnolla kovettamaan itseni, miksi hakeudun aina uudestaan ja uudestaan takaisin hänen luokseen, vaikka sisimmässäni tiedän, miten siinä taas käy, vaikka yritänkinn uskotella itselleni, että tällä kertaa on eri tilanne? Miksi elämä on niin typerä keksintö ja miksi se on niin pitkä ettei sitä kestä? Ja miksi ihmisten pitää rakastua kun siitä ei seuraa yhtään mitään muuta kuin roppakaupalla lisää ahdistusta?

lauantai, 12. lokakuu 2013

Ylämäkeä alamäkeä

Eilen sain yllättäen varsin kummallisen idean: pyysin Eksää kaljalle :D Minulla oli jotenkin yksinäinen olo kun olin ymmärtänyt, etten voi alkaa seurustelemaan kenenkään kanssa, koska olen niin rakastunut Eksään, niin kaikki muu olisi jotenkin väärin kaikkia kohtaan. No, kävimme sitten lasillisella ja oli oikein kivaa. Ja kotimatkalla sain myös puhuttua hänelle kaikki ne asiat, jotka olin aikonut jo aiemmin puhua, mutta en ollut uskaltanut. Eksä oli aivan mahtava ja sanoi, että hyvä kun sain puhuttua ja hän myös sanoi, että muistaa joitain hyviä hetkiä, joita meillä on ollut yhdessä! Se oli elämäni paras hetki pitkään pitkään aikaan, kun istuimme siinä autossa ja juttelimme. Tosin en ihan löytänyt oikeita sanoja ja takeltelin koko ajan, mutta jotenkin sain sanottua kaiken minkä halusin. Olin todella onnellinen koko loppuillan ja silloin minusta tuntui, että nyt kaikki paha on lopullisesti ohi, nyt saan taas arvostaa itseäni, eikä minun tarvitse enää ikinä olla kenellekään inhottava, ja kaiken lisäksi minulla on joku ihminen joka myös kunnioittaa ja tukee minua!

Aamullakin vielä muistelin edellistä iltaa ja ajattelin, että nyt todella kaikki on ohi, nyt voin olla onnellinen kuten kaikki muutkin. Mietin jo, että ehkä jonain päivänä voin taas luottaa Eksään, unohtaa kaiken mitä hän on tehnyt ja hänen avullaan oppia taas nauttimaan elämästä ja tulla taas tasapainoiseksi ja hyväksi ihmiseksi. Sitten tein sen virheen, että menin Facebookiin. Sieltä tuli saman tien esille taas jotain kuvia Eksästä kun hän on sängyssä kahden naisen kanssa. Ja nuo naiset olivat, kuten hänen naisensa aina, huolella meikattuja ja sellaisia joista huomaa, että he todella käyttävät aikaa ja rahaa laittautumiseen. Ja osaan kuvitella, että jos heillä olisi ollut vaatteet, ne olisivat olleet jotain trendikkäitä, hyvinistuvia Oikeiden Naisten vaatteita, eikä mitään kirpputorilta ostettuja risaisia lumppuja kuten minulla. Silloin ymmärsin, ettei hänellä todellakaan ole mitään kiinnostusta alkaa kunnioittamaan minua tai tukemaan tällä koko ajan kuoppaisemmalla tiellä. Olen jo niin syvällä suossa, että jos joku minut täältä kiskoo ylös, hänen täytyy olla joku, jolla on sekä voimaa että todellista tahtoa tehdä se. Ja jos jollain on mahdollisuus valita kaiken aikaa vittuilevan vanhan akan kuunteleminen tai aina hehkeiden Oikeiden Naisten kanssa vaaleanpunaisissa lakanoissa pelehtiminen, ei tarvitse kovin tyhmä olla ymmärtääkseen, kumman hän valitsee!

Tämä päivä onkin sitten taas mennyt itkiessä ja lapsille tiuskiessa ja kyllä, lähetin taas inhottavia viestejä Eksälle. En vain pysty ymmärtämään, miksi olen ottanut hänet kohteekseni, koska eihän se millään tavoin ole hänen vikansa, jos minä olen jotenkin seonnut päästäni! :( Hän on nyt Pomon ja muiden kavereiden kanssa matkalla ja osaan kuvitella, miten he naureskelevat kaikelle mistä hänelle eilen puhuin. Miksi minun pitää olla tällainen ihmeellinen tiukkis ja ottaa kaikki niin vakavasti? Jos vain käyttäisin elämäni siihen, että yrittäisin päästä sänkyyn mahdollisimman monen miehen kanssa, voisin olla koko ajan onnellinen ja kaikille ystävällinen, minua arvostettaisiin, eikä minulla olisi mitään tarvetta puhua kaikista muka tärkeistä asioista, joille kuitenkin lopulta vain naureskellaan... Ja taas olen miettinyt, miten vähän aikaa vasta olen elänyt ja miten kauan vielä joudun elämään!!! Missä on se nappi mistä saa elämän pikakelaukselle ja saa hoidettua koko paskan mahdollisimman nopeasti ja sitten pääseekin jo pois täältä?!? En vain jaksa tätä loppuun asti!!!!!!

lauantai, 5. lokakuu 2013

Heikkous ja vahvuus

Sitä on tullut välillä pohdittua, että miten minusta on tullut niin heikko. Vielä vähän aikaa sitten elin elämääni enkä välittänyt mistään, onnistumiset tulivat ja menivät, ja niiden jälkeen pyrin aina vielä parempaan, vastoinkäymiset unohtuivat saman tien. Nyt tuntuu, että lannistun jokaisesta pienestäkin ongelmasta ja tunnen heti itseni huonoksi ihmiseksi ja kuinka kaikki menee pieleen. Jotenkin kaikki suhteellisuudentaju on täysin kadoksissa, jokainen pienikin asia tuntuu maailmanlopulta, mieli on kuin olisi loputtomat kuukautiset. Sitten taas välillä on jotenkin niin onnellinen melkeinpä ilman mitään syytä, ja silloin on niin täynnä sitä onnellisuutta että tuntuu kuin ihan pakahtuisi siihen. Nuo hetket tuntuvat tietysti paremmilta, mutta raskaita nekin ovat, yllättävän paljon energiaa tuo onnentunnekin vie. Voi kuinka kaipaankaan tavallista "tylsää arkea", ettei mikään tuntuisi oikein miltään ja voisi vain tallustaa eteenpäin, eikä aikakaan sitten tuntuisi niin loputtomalta kun ei ehtisi kokemaan niin paljoa!

Mutta takaisin heikkouteen. En tiedä, mistä tuo heikkous on tullut, enkä aivan tarkkaan edes sitä, milloin se tuli. Mutta sen tiedän, että sen tullessa tein ehkä suurimman virheeni ikinä: omien voimien huvetessa hain voimaa toisesta ihmisestä! Ensimmäistä kertaa ikinä luotin täysin toiseen ihmiseen ja aloin purkamaan suojausta, että hän pääsisi vielä lähemmäksi ja voisin tukeutua häneen kun omat voimani olisivat lopussa. Ehdin raottamaan suojakilpeäni juuri sen verran, että hän sai miekkansa sivallettua siitä raosta, ja senhän hän myös teki, saman tien! En tiedä miksi sain yhtäkkiä päähäni alkaa luottamaan muihin, kai se oli vain joku pakko kun huomasin, etten enää pärjää yksin kuten siihen saakka olin pärjännyt. Luulin tulevani vahvemmaksi, kun omien voimieni lisäksi saisin voimaa kumppanista, mutta siitä lähtien kun hän murskasi minut, olen tuntenut itseni vain heikommaksi kuin ikinä ennen. Ja totta puhuen en edes tiedä, mistä sen kaiken voiman saisi takaisin, kun en oikein edes jaksaisi etsiä. On kuin olisin jo niin nääntymäisilläni janoon, etten jaksa enää etsiä vettä. No, pitää vain muistaa, että aika ahdistaa mutta ikuisuus on armollinen. Jossain vaiheessa janoisenkin jano yltyy siihen pisteeseen, ettei hän enää tunne janoa lainkaan. Pitää vain rakastaa täydestä sydämestä niitä asioita, joihin edelleen voi luottaa; aurinkoa ja tuulta, lintujen hyppelyä ja kauniita kiviä, niitä aamuja kun ei jaksaisi nousta ja niitä iltoja kun ei malttaisi nukahtaa... Ja tänä iltana olen kuunnellut niin paljon Paul Simonin yli-inhimillisen nerokkaita lauluja, että haluaisin kirjoittaa runon! :)

torstai, 3. lokakuu 2013

Lyhyesti

Tänään ei kovin paljoa kerrottavaa, vähän pitää vain varastoida ajatuksia, jos joskus samassa tilanteessa niistä on vaikka hyötyä. Kun vähän ollut parina päivänä sellainen olo, että en vain kuulu tänne, tähän maailmaan. No, se on tietysti ihan tottakin, eihän kukaan kristitty tänne kuulu, meillä on toinen maailma odottamassa, missä on meille jokaiselle oma paikka varattuna <3 Mutta jotenkin minusta tuntuu, että minä olen vielä jotenkin ihan erityisen epäsopiva tänne, en yhtään osaa sopeutua tähän yhteiskuntaan... Mutta sitten tuli sellainen tosi levollinen olo ja aloin vain ajattelemaan, että mitä sitten! Ihan sama se loppujen lopuksi on, miten täällä elää ja mitä muut siitä ajattelee, koska loppujen lopuksi täällä vain vähän elellään huvikseen ja sitten lähdetään pois, ja jos joku täällä on varmaa niin se, että kaikki täältä lopulta pääsevät pois, kenenkään ei ole vielä tarvinnut tänne jäädä ikuisesti! Sitä odotellessa :)

tiistai, 1. lokakuu 2013

Aurinkoa syksyyn :)

Tuntuu aika typerältä, että kirjoitan blogia vain silloin, kun menee huonosti. Jotenkin vain silloin tuntuu, että tarvitsen sitä, se ahdistus on niin voimakas tunne, että haluan yrittää selittää sitä järjellä, että huomaisin, ettei siinä oikeastaan ole yhtään mitään järkeä. Osittain se kyllä auttaakin ja sitä jotenkin huomaa, ettei ahdistukseen todella ole mitään syytä ja se vähän helpottaa. Sitten taas kun menee paremmin ja elämä hymyilee, ei tule mieleenkään alkaa keksimään järkisyitä onnellisuuteen, koska tietää, ettei myöskään niitä löydy. Oikeastaan järki on ihmisille aikamoinen taakka, vaikka toki se mahdollistaa tämänkaltaisen elämän, jota elämme, mutta toisaalta se vie ehkä ajatuksia välillä vähän väärille raiteille. Koska perimmältään ihminen ei kuitenkaan toimi järjen mukaan, vaan tunteiden. Ajatuskin järjen seuraamisesta tuntuu suorastaan pelottavalta. Sellainen maailma saataisiin ainoastaan siten, että kaikille ihmisille tehtäisiin lobotomia heti syntymän jälkeen, eikä kenelläkään olisi omaa persoonallisuutta eikä suuria, mukanaanvieviä tunteita. Silloin voisimme unohtaa tunteiden seuraamisen ja toimia järjen mukaan, mutta kuka siitä lopulta nauttisi?

Eli nyt on tosiaan sata kertaa parempi aika kuin pitkään aikaan! Aloitin niiden kalanmaksaöljykapselien syömisen viikko sitten ja tietysti haluan lujaa uskoa, että kaikki johtuu niistä, koska silloinhan olen ratkaissut kaiken ja pelastanut koko loppuelämäni! :D Saunailta oli kyllä myös todella onnistunut, eli tämä parempi jakso voi oikein hyvin johtua siitäkin... Parasta oli, että kaikki tosiaan keskittyivät hauskanpitoon ja kukaan ei puhunut pahaa muista, niin minunkaan ei tarvinnut alkaa miettimään puhuuko joku samalla lailla minustakin. Vaikka tiesinhän sen jo etukäteen, meillä on kyllä niin paras joukkue, keiden kanssa jokainen saa olla sellainen kuin on, kunhan kunnioittaa joukkuetta. Toinen hyvä puoli oli se, etten lähtenyt baariin, vaan kiltisti kotiin nukkumaan, vaikka suurin osa vielä menikin jatkamaan. Siellä on aina niin paljon kilpailua kuitenkin, vaikka miten yrittäisi keskittyä vain omaan hauskanpitoon ja unohtaa muut. Ja tietysti se, että Eksä olisi ihan varmasti ollut siellä niiden täydellisten naistensa kanssa, jotka osaavat olla ihania ja tehdä hänet onnelliseksi, mitä minä en ikinä oppinut. Jotenkin kaikista epäreiluimmalta tuntuu se, kuinka hän voi vain nauttia elämästään nyt kun on päässyt minusta eroon. Välillä mietin, miksei hän joudu kokemaan tätä samaa tuskaa, miksei häntä petetä, miksei hänellä ole tällaista samanlaista ikävää mutta samaan aikaan inhoa jotain ihmistä kohtaan? Kuitenkin tunnen niin suurta syyllisyyttä noista ajatuksista, koska ihan oikeasti en haluaisi tätä paskaa kenellekään toiselle. Miksi se helpottaisi omaa tuskaa että tietäisi jonkun muunkin kärsivän? En ymmärrä, mutta jotenkin se vain tuntuu, että kyllä se vähän helpottaisi...

Oli kyllä ihan mahtava viikonloppu, en itkenyt kertaakaan!!! Ja heti huomaa, miten paljon voimia säästyy kun ei käytä niitä itkemiseen, sain sunnuntaina siivottua keittiön! Ihan oikeasti, asia jota olen suunnitellut jo monta kuukautta, ja nyt sain sen ainakin aloitettua, tietysti muu kämppä on vielä jäljellä, mutta on se vaan hienoa kävellä ympäriinsä ihan siistissä huoneessa! Ja olemme juhlineet sitä syömällä ruokapöydän ääressä, nyt kun siihen taas mahtuu, siitä tulen taas enemmän onnelliseksi kun voimme tehdä tuollaisia asioita, ihan niin kuin kunnon perheet <3 Ja aion kyllä jatkaa siivoamista kunhan taas saan itseni kerättyä. Nyt on siis kyse ihan vain laiskuudesta, koska todella yhtään ahdistunut en tällä hetkellä ole, voi kuinka toivoisin, että tämä olo kestäisi pitkäänpitkäänpitkään!!! Ja laiskuus ei tunnu niin pahalta, se ei tunnu sellaiselta että olen viallinen, koska kyllähän ihan kuka tahansa voi olla laiska, ja jos sen takia jättää siivoamatta, se ei kerro mistään ongelmista ;)

Ja nyt olen saanut viettää Seuran ihmisten kanssa todella paljon aikaa, muiden valmentajien, seurajohdon ja kaikkien random Seuran henkilöiden. Ja se tuntuu hyvältä. He ovat aina iloisia minut nähdessään, he kunnioittavat minua, he muistavat nimeni. Heille olen joku, heille on aivan selvää, että minun elämälläni on tarkoitus ja he ovat iloisia, että olen syntynyt ja että työskentelen heidän kanssaan. Seurassa minulla on oma koti, oma elämä ja oma paikka! Minulla ei ole mitään käsitystä, miten olen tähän asemaan Seurassa päässyt, mutta olen todella onnellinen siitä, se ikään kuin kruunaa tämän hyvän olon. Välillä tunnen todella huonoa omaatuntoa siitä, etten Seuran takia voi olla lasteni kanssa niin paljon kuin tahtoisin, mutta tällaisina hetkinä tunnen vain, että tämä harrastus antaa minulle niin paljon, että lapset saavat nyt vain kestää :D Ja sittenhän olen kuitenkin enemmän heidän kanssaan kun kotona ollessa en vain makaa sängyssä ja itke.

Ja tänään maksoin kaikki laskut pois ja luulen, että selviydymme hyvin seuraavaan palkkapäivään, kun vain vähän mietin mitä syömme, nyt on energiaa tehdä vaikka isompiakin ruokia, ettei ainakaan Heseen tarvitse törsätä, sillä rahalla syömme jo 3-4 päivää. Kaikenlaisia hyötyjä tästä hyvästä olosta! :) Rakastan elämää, ja rakastan Jumalaa kun Hän on tämän elämän minulle antanut!!! <3