Löysin ah niin ihanan Facebookin kätköistä seuraavan kuvan:

Olenko siis eksynyt ajasta ja joutunut johonkin menneisyyteen, jota ei edes ole olemassa? Pitäisi pystyä päästämään irti, unohtamaan aika ja lähteä leijumaan ajattomuuteen, tähän hetkeen, siihen ainoaan hetkeen joka todellisuudessa on olemassa! Siihen tarvitsen voimaa, paljon voimaa, tahtoa ainakin on, koska todella tahdon irti tästä tilanteesta!

Sovin tänään Eksän kanssa, että menen käymään siellä ylihuomenna. Vähän jännittää, onnistunko hoitamaan tuon asiallisesti ja aikuisesti ja itkemättä :/ Haluan kuitenkin puhua asioista ja kertoa omasta heikkoudestani. En pääse siitä ikinä eroon, ellen pysty myöntämään sitä itselleni, enkä pysty myöntämään itselleni ellen ensin myönnä jollekin muulle. Tiedän, että Eksä on sellainen henkilö, jolle pystyn puhumaan jos vain uskallan. Jo se, että hän on antanut anteeksi kaiken sen paskan mitä olen hänelle aiheuttanut ja on edelleen valmis juttelemaan, kertoo aika paljon siitä, että kaikesta huolimatta hän on minun puolellani! Nyt on turvallinen olo, kunpa vain pystyisin olemaan hänelle yhtä hyvä kuin hän on ollut minulle!!! :(